maanantai 29. syyskuuta 2014

rivit 97-99

97 e ha natura sí malvagia e ria,
che mai non empie la bramosa voglia,
e dopo 'l pasto ha piú fame che pria.

Ja sillä on niin paha ja ilkeä luonne, että koskaan ei tule kylläiseksi haluissaan ja aterian jälkeenkin on vain entistä nälkäisempi.

Kuvailu toistaa sen, mitä sudesta on jo aikaisemmin sanottu (ks. rivit 49-51), toimii myös luonnehdintana ahneudelle yleensä: ahneuteen vajonnut ei saa koskaan tyydytystä vaan ahnehtii aina vain lisää.

malvagia e ria (paha ja ilkeä), Vergilius kuvailee suden luonnetta käyttäen kahta adjektiivia, jotka ovat synonyymeja toisilleen.

rivit 94-96

94 ché questa bestia, per la qual tu gride,
non lascia altrui passar per la sua via,
ma tanto lo 'mpedisce che l'uccide;

Sillä tämä peto, jonka vuoksi huudat apua, ei anna kenenkään muun kulkea tietään, vaan niin kauan estää, kunnes tämän surmaa.

Muistamme, että susi on ahneuden symboli. Surmaaminen tässä kohtaa voidaan lukea enemmänkin hengellisessä merkityksessä: Toimii esteenä pelastuksen saavuttamiselle sekä ajaa väistämättä ikuiseen kadotukseen ja tuhoon.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

rivit 91-93

91 "A te convien tenere altro vïaggio",
rispuose, poi che lagrimar mi vide,
"se vuo' campar d'esto loco selvaggio;

"Sinun kannattaa ottaa toinen reitti, jos haluat paeta tästä erämaasta", hän vastasi nähtyään minun kyynelehtivän.

rivit 88-90

88 Vedi la bestia per cu' io mi volsi;
aiutami da lei, famoso saggio,
ch'ella mi fa tremar le vene e i polsi".

Näethän pedon, jonka vuoksi käännyin. Auta minua oi kuuluisa viisas, sillä se saa vereni vapisemaan.

famoso saggio "kuuluisa viisas": Dantelle Vergilius edustaa muutakin kuin runoutta: myös järkeä ja klassista antiikin sivistystä.

fa tremar le vene e i polsi "Saa värisemään suoneni ja pulssini (myös: laskimoni)"

Mielestäni Elina Vaaran käännös on runollisesti oikein kaunis:

"Näethän pedon, jonka tähden käännyin;/ minua siitä auta, kuulu viisas!/ se vapisuttaa verta, suonet hyytää."

perjantai 26. syyskuuta 2014

rivit 85-87

85 Tu se' lo mio maestro e 'l mio autore,
tu se' solo colui da cu' io tolsi
lo bello stilo che m'ha fatto onore.

Sinä olet mestarini ja esikuvani kirjoittajana. Sinä olet yksin se, jolta omaksuin kauniin tyylin, joka on tuonut minulle kunniaa.

Tu se' lo mio maestro e 'l mio autore, "Olet mestarini (maestro) ja kirjailijani (autore)" Dante haluaa sanoa, että Vergilius on kaikista kirjoittajista hänen ehdottomasti eniten kunnioittama. Siksi omassa käännöksessäni lukee "esikuvani kirjoittajana" vaikka Danten oma ilmaisu onkin hieman metaforisempi.

Itse asiassa sekä Vaara, että Leino käyttävät ilmaisua muodossa "olet tekijäni" (Leino: "Mun mestarini oot, mun tekijäni"; Vaara: "Mun olet mestarini, tekijäni"). Tämä voitaisiin halutessa avata seuraavasti: "Sinä olet se kirjoittaja/tekijä (autore, eng. author), joka olet luonut minut (siis minun kirjallisen tyylini)." Jotkut kommentaattorit kyllä suosivatkin tätä tulkintaa ennemmin kuin yksikantaista toteamusta "Olet kirjoittajani = Olet suosikkikirjoittajani". En ole kuitenkaan varma onko tämä se, mitä yllämainitut suomentajat ovat ajaneet takaa. Loppujen lopuksi ilmaus on monitulkintainen ja yhtä kaikki Danten pääajatus käy kyllä selvästi ilmi.

Priamo della Quercian miniatyyrikuvitusta Divina Commediaan
Kaunis tyyli (lo bello stilo), joka on tuonut Dantelle mainetta viittaa ylevään, eli traagiseen tyyliin (stile tragico) erotuksena muista tyylilajeista, joita kirjallisuudessa yleisesti käytettiin. Kyseinen tyyli edusti Dantelle (ja länsimaisessa kirjallisuudessa yleensäkin hyvin pitkän aikaa jo antiikista lähtien) kaikista tyylilajeista arvostetuinta ja kunnioitettavinta ja johon myös Vergiliuksen Aeneis voidaan laskea.




rivit 82-84

82 "O de li altri poeti onore e lume,
vagliami 'l lungo studio e 'l grande amore
che m'ha fatto cercar lo tuo volume.

"Oi runoilijoiden ylpeys ja valo, olkoon minulle ansioksi, että teostasi tutkin pitkään ja suurella rakkaudella.

Dante osoittaa kunnioitusta Vergiliukselle. Dante tuo esiin, että on itse hyvin perehtynyt Aeneisiin ja kaiken lisäksi arvostaa teosta suuresti ( ja tuntee suorastaan suurta rakkautta sitä kohtaan).

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

rivit 79-81

79 "Or se' tu quel Virgilio e quella fonte
che spandi di parlar sí largo fiume?",
rispuos' io lui con vergognosa fronte.

"Nyt oletko sinä se Vergilius ja se lähde, joka vuodatat kaunopuheisuutta niin vuolaana virtana?", vastasin minä hänelle nöyrin kasvoin.

Esim. Leino: "...tuo lähde, josta/ jokena vierii sanantaito kirkas!" on hieman sulavampi käännös kuin omani.

Toisaalta sekä Leino, että Vaara kääntävät ilmaisun "con vergognosa fronte" puhumalla ujostelevasta otsasta. Fronte kyllä tarkoittaa italian kielessä ennenkaikkea otsaa mutta sillä voidaan myös viitata kasvoihin kokonaisuudessaan tai vieläkin laajemmin julkisivuun tai vartalon etupuoleen. Toisaalta joidenkin kommentaattoreiden mukaan tässä kohtaa Dante haluaa sanoa, että hän kumartaa otsaansa nöyryyden merkiksi ja ehkä silloin myös suomennoksessakin haluttaisiin puhua myös otsasta.

Vergognosa viittaa tässä kohtaa Danten ujouteen tai nöyryyteen, jota hän tuntee tätä suurta esikuvaansa kohtaan.

Mainittakoon vielä yksi huomio Danten kielenkäytöstä. Hän on jättänyt ilmauksesta rispuos' io lui preposition "a" kokonaan pois. Ts. Ilmaus on sama kuin rispuos' io a lui "vastasin hänelle". Tämä prepositiokato ilmenee Dantella muissakin kohdissa teosta, nimenomaan proniminien "lui" ja "loro" edellä.



tiistai 23. syyskuuta 2014

rivit 76-78

76 Ma tu perché ritorni a tanta noia?
perché non sali il dilettoso monte
ch'è principio e cagion di tutta gioia?".

Mutta miksi palaat tähän murheeseen? Miksi et kiipeä miellyttävää vuorta, joka on kaiken ilon alku ja syy?

maanantai 22. syyskuuta 2014

rivit 73-75

73 Poeta fui, e cantai di quel giusto
figliuol d'Anchise che venne di Troia,
poi che 'l superbo Ilïón fu combusto.

Olin runoilija ja lauloin tuosta hurskaasta Ankiseen pojasta, joka tuli Troijasta sen jälkeen kun ylväs Ilion oli poltettu.

Ankiseen poika on Aeneis.

Ilion tarkoittaa linnoitusta, jota vastaan Troijan sota käytiin (ts. Troija ja Ilion ovat tässä synonyymeja toisilleen).

Superbo, adjektiivi jolla Ilionia kuvaillaan voi tarkoittaa suurenmoista mutta myös ylpeää ja ylimielistä. Tässä kohtaa ylväs lienee hyvä suomennos. Dante käyttää Troijaa myöhemmin (Purgatorio XII, 61-63) symbolina ylpeyden synnille.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

rivit 70-72

70 Nacqui sub Iulio, ancor che fosse tardi,
e vissi a Roma sotto 'l buono Augusto
nel tempo de li dèi falsi e bugiardi.

Synnyin Julius Caesarin aikaan, vaikkakin myöhään, ja elin Roomassa hyvän Augustuksen alaisena aikana, jolloin palvottiin vääriä ja  valheellisia jumalia.

Otan tähän oman tönkkökäännökseni rinnalle Leinon version:

"Sub Julio ma synnyin, vaikka myöhään,/ näin hyvän Augustuksen aikaan Rooman/ jumalten vääräin vielä vallitessa."

Myös Vaara jättää fraasin sub Iulio (tai sub Julio, kumpaakin näkee) kääntämättä. Kyseessä on latinankielinen fraasi, joita Dante viljelee aika ajoin.

Vergilius (Publius Vergilius Maro) syntyi vuonna 70 eaa. Andes nimisessä kylässä Mantovan liepeillä. Julius Caesar murhattiin vuonna 44 eaa. ja tällöin Vergilius ei ollut vielä ehtinyt osoittaa kunnioitusta tätä kohtaan. Tästä fraasi: ancor che fosse tardi "Vaikka oli jo myöhä".


Keisari Augustuksen toimeksiannosta Vergilius ryhtyi kirjoittamaan kansalliseeposta roomalaisille. Lopputuloksena syntyi Aeneis, yksi länsimaisen kirjallisuuden merkkiteoksista. Vergilius on Danten suurin älyllinen ja runollinen esikuva. Aeneis teoksen tapahtumiin ja hahmoihin viitataan Divina Commediassa toistuvasti. Kyseessä on myyttinen kertomus, jossa Aeneis,eepoksen nimikkosankari, etsii kansalleen uutta kotimaata selviydyttyään Troijan hävityksestä.

Väärillä ja valheellisilla jumalilla viitataan roomalaisiin pakanajumaliin. Vergilius eli aikana ennen kristinuskoa.


lauantai 20. syyskuuta 2014

rivit 67-69

67 Rispuosemi: "Non omo, omo già fui,
e li parenti miei furon lombardi,
mantoani per patrïa ambedui.

Hän vastasi minulle: "En ihminen, ihminen jo olin, ja vanhempani olivat Lombardiasta, mantovalaisia kumpikin (...)

Lombardia on alue Pohjois-Italiassa, Mantova taasen kaupunki, joka sijaitsee tuolla alueella. Vergilius antaa tietoja taustoistaan.

rivit 64-66

64 Quando vidi costui nel gran diserto,
"Misere di me", gridai a lui,
"qual che tu sii, od ombra od omo certo!".

Kun näin tuon hahmon suuressa erämaassa, huusin: "Armahda minua kuka hyvänsä oletkin, aave tai todellinen ihminen!"

perjantai 19. syyskuuta 2014

rivit 61-63

61 Mentre ch'i' rovinava in basso loco,
dinanzi a li occhi mi si fu offerto
chi per lungo silenzio parea fioco.

Samalla kun suistuin alhaiseen paikkaan eteeni ilmestyi hän, jolta pitkä hiljaisuus vaikutti kielen kangistaneen.

Mentre ch'i' rovinava in basso loco, myös esim. vajotessani/ajautuessani/syöksyessäni alas tms. Merkitys käy kuitenkin ilmi: Dante pakenee vuoren juurelta takaisin laaksoon ja synkkään metsään. Allegorisesti syöksyy takaisin syntiin ja kadotukseen.

Chi per lungo silenzio parea fioco.

Seuraan tässä Leinoa ("...miesi, jolta vaitiolo/ jo pitkä näytti kielen kangistaneen") ja Vaaraa ("...miehen/ näin, jolta pitkä vaitiolo kielen/ mykäksi näytti kangistaneen.")

Fioco voi viitata johonkin heikkoon ja vaimeaan (esim. ääni tai valo) tai henkilöstä puhuttaessa siihen, että tällä on vaikeuksia puhua esim. käheä ääni, sairaudesta johtuva tms. Joka tapauksessa tässä kohtaa Leino ja Vaara ovat valinneet varsin osuvan kielikuvan. Mies on vaiennut niin kauan, että vaikuttaa jo täysin mykältä.

Henkilö, jonka Dante kohtaa on Vergilius, joka toimii teoksessa järjen ja sivistyksen symbolina. Viitatessaan hiljaisuuteen ja kangistettuun kieleen, Dante haluaa sanoa, että tämän antiikin kirjoittajan edustama viisaus on kadotettu (joko Danten omassa elämässä tai häntä ympäröivässä kulttuurissa yleisesti, todennäköisesti molempia)

Vergiliuksen rintakuva

Seuraavat pätkät paljastavat lisää tietoa Vergiliuksesta, tämän taustoista ja merkityksestä Dantelle itselleen.

rivit 58-60

58 tal mi fece la bestia sanza pace,
che, venendomi 'ncontro, a poco a poco
mi ripigneva là dove 'l sol tace.

(...) niin samanlaiseksi teki minut tuo rauhaton peto, joka hitaasti minua kohti lähestyen pakotti minut takaisin sinne missä aurinko vaikenee. 

Susi, ahneuden vertauskuva, on kyltymätön ja siksi rauhaton (sanza pace). Dante pakenee petoa takaisin pimeään metsään.


torstai 18. syyskuuta 2014

rivit 55-57

55 E qual è quei che volontieri acquista,
e giugne 'l tempo che perder lo face,
che 'n tutti suoi pensier piange e s'attrista;

Ja niin kuin se, joka innokkaasti rikkauksia haalii ja jolle lopulta koettaa aika kun sen kaiken menettää ja sen vuoksi ajatuksissaan vain itkee ja suruun vajoaa;

rivit 52-54

52 questa mi porse tanto di gravezza
con la paura ch'uscia di sua vista,
ch'io perdei la speranza de l'altezza.

Kauhu jonka sen ulkomuoto herätti, aiheutti minussa niin suurta tuskaa, että menetin toivoni korkeudesta.

Perdei la speranza de l'altezza, "Menetin toivoni korkeudesta"; ts. Dante heittää pois toivonsa vuoren huipun saavuttamisesta.

rivit 49-51



49 Ed una lupa, che di tutte brame
sembiava carca ne la sua magrezza,
e molte genti fé già viver grame,

Ja sitten näin suden, joka laihuudessaan näytti olevan täynnä kaikkia himoja ja monen elämälle tuotti tuskaa.

Danten kohtaamista pedoista kolmas on susi, joka todennäköisimmin edustaa ahneutta. Suden voidaan myös katsoa symboloivan Roomaa ja Paavin valtaa. Danten teos on täynnä viittauksia katolisen kirkon ahneuteen.

Hetken kuluttua Dante tapaa Vergiliuksen ja he keskustelevat sudesta, jolloin siihen liittyvä allegoria vielä monipuolistuu (ts. monimutkaistuu). Mutta tästä lisää, kun sinne asti ehditään.

William Blake työsti kuvituksia Divina Commediaan vuosina 1824 - 1827.

rivit 46-48

46 Questi parea che contra me venisse
con la test' alta e con rabbiosa fame,
sí che parea che l'aere ne tremesse.

Se vaikutti tulevan minua kohti pää pystyssä ja niin raivoisan nälkäisenä, että tuntui kuin sen seurauksena ilma olisi väreillyt.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

rivit 43-45

(41 sí ch'a bene sperar m'era cagione
di quella fiera a la gaetta pelle)

43 l'ora del tempo e la dolce stagione;
ma non sí che paura non mi desse
la vista che m'apparve d'un leone.

(Niin antoivat minulle syyn hyvää toivoa tuosta kaunisnahkaisesta pedosta) ajan hetki ja suloinen vuodenaika; mutta ei niin, etteikö minulle pelkoa olisi aiheuttunut näkymä leijonasta.

rivi 43: L'ora del tempo e la dolce stagione, "ajan hetki ja suloinen vuodenaika"; Aamunkoi ja kevät olivat siis syitä Dantelle elätellä toivoa. Hän joutuu kuitenkin välittömästi uuden kauhun valtaan kohdatessaan leijonan.

Leijona symboloi useimpien kommentaattoreiden mukaan ylpeyttä, joillekin myös esimerkiksi väkivaltaisuutta tai mielipuolista eläimellisyyttä (matta bestialità). Leijona on myös nähty poliittisena symbolina mm. Ranskalle.





rivit 37-42

37 Temp' era dal principio del mattino,
e 'l sol montava 'n sú con quelle stelle
ch'eran con lui quando l'amor divino

40 mosse di prima quelle cose belle;
sí ch'a bene sperar m'era cagione
di quella fiera a la gaetta pelle

Oli aamunkoiton hetki ja aurinko nousi ylös yhdessä noiden tähtien kanssa, jotka jo olivat kanssaan silloin kun jumalallinen rakkaus / laittoi nuo kauniit asiat liikkeelle. Niin antoivat minulle syyn hyvää toivoa tuosta kaunisnahkaisesta pedosta (...)

Aamu sarastaa. Tähdet, joiden kanssa aurinko nousee, viittaavat oinaan tähtikuvioon. Aurinko oinaan tähtikuvion kohdalla merkitsee kevättä ja viittaa myös  jumalan maailmanluomisen hetkeen ("kun jumalallinen rakkaus laittoi nuo kauniit asiat liikkeelle").

Ajallisesti ollaan Pitkän Perjantain aamussa. Divina Commedian lähtee siis liikkeelle Pitkän Perjantain aatosta (edeltävä yö, jonka Dante vietti metsässä). Kaiken kaikkiaan Danten matka kestää yhden viikon.

Aamu ja keväinen vuodenaika antavat Dantelle syyn toivoa hyvää sen sijaan että pelkäisi petoa.

rivit 34-36

35 e non mi si partia dinanzi al volto,
anzi 'mpediva tanto il mio cammino,
ch'i' fui per ritornar piú volte vòlto.

Eikä se väistynyt silmieni edestä vaan esti kulkuani niin paljon, että useita kertoja jouduin kääntymään takaisin päin.

tiistai 16. syyskuuta 2014

rivit 31-33

31 Ed ecco, quasi al cominciar de l'erta,
una lonza leggiera e presta molto,
che di pel macolato era coverta;

Ja siinä, lähellä jyrkänteen alkua, oli pantteri notkea ja vikkelä, ja jonka turkki oli täplien peitossa.

Danten kapuama rinne on juuri vaihtumassa jyrkemmäksi nousuksi, kun hän kohtaa täplikkään kissapedon. Se on helppo suomentaa pantteriksi mutta varsinaisesti eläintä ei ole täysin identifioitu. Periaatteessa Danten käyttämä termi lonza viittaisi etymologiansa puolesta pikemminkin ilvekseen. Yhtä hyvin kyseessä voi olla myös leopardi tai esimerkiksi gepardi.

Pedon allegorinen merkitys on myös jossain määrin kiistanalainen. Vahvin kanta lienee, että keskiaikaista eläinsymboliikkaa noudattaen se edustaa himoa. On kuitenkin esitetty teorioita sen puolesta, että kyseessä olisi esimerkiksi kateus tai pahansuopuus. Lisäksi kyseistä petoa voidaan pitää Danten kotikaupungin Firenzen symbolina. Kun ottaa huomioon Danten kerronnan monitasoisuuden, ei näiden eri allegorioiden (poliittisen ja moraalisen) tarvitse sulkea toisiaan pois.

rivit 28-30

28 Poi ch'èi posato un poco il corpo lasso,
ripresi via per la piaggia diserta, 
sí che 'l piè fermo sempre era 'l piú basso.

Hetken uupunutta ruumistani lepuutettuani, ryhdyin jälleen nousemaan autiota rinnettä pitkin siten, että tukijalka oli aina alempana.

Dante pyrkii nousemaan ylös vuoren rinnettä pitkin. Matka aurinkoiselle huipulle on kuitenkin heti alkuun jo haastava ja täynnä epävarmuutta. Hän pitää huolellisesti alempaa jalkaansa tukena, ettei pääsisi putoamaan alaspäin. Vaaran suomennoksessa: "tukevasti aina alempi jalka juuttui uuteen kohtaan."

rivit 25-27

25 cosí l'animo mio, ch'ancor fuggiva,
si volse a retro a rimirar lo passo
che non lasciò già mai persona viva.

(...) samalla tavoin sieluni vielä paetessaan kääntyi katsomaan paikkaa, joka elävänä ei päästä ketään.

Muistamme että metsä, josta Dante on tullut, kuvaa syntistä elämää. Oikealta polulta harhautunut sielu on tuomittu ikuiseen kadotukseen.

Dante haluaa jättää metsän taakseen ja kiivetä ylös vuorelle. Huipulla odottaa auringon valo. Tässä kohtaa on siis esitelty symbolisesti kaikki Divina Commedian kolme osaa ja matka, jonka Dante tulee kulkemaan. Metsä on Helvetti, vuori Purgatorio ja aurinko Paratiisi.

rivit 22-24

22 E come quei che con lena affannata,
uscito fuor del pelago a la riva,
si volge a l'acqua perigliosa e guata,

Niin kuin se, joka hengästyneenä mereltä on päässyt rannalle ja kääntyy kauhuissaan katsomaan vettä vaarallista, (...)

rivit 19-21

19 Allor fu la paura un poco queta,
che nel lago del cor m'era durata
la notte ch'i' passai con tanta pieta.

Silloin lieventyi hieman pelkoni, joka sydämeni järvessä oli säilynyt, kun niin ahdistuneena yöni vietin.

"Sydämen järvi" (lago del cor) tarkoittaa sydämen onkaloa tai kammiota, johon keskiaikaisen fysiologiakäsityksen mukaan veri pakeni suuren tunnekuohun seurauksena.

Kun Dante kuvailee metsässä vietetetyn yön ahdistavuutta, hän käyttää termiä pieta (lat. pietas). Tässä kohtaa sillä tarkoitetaan ahdistusta tai tuskaa, joka herättää myötätunnon.

rivit 16-18

(13 Ma poi ch'i' fui al piè d'un colle giunto,
là dove terminava quella valle
che m'avea di paura il cor compunto,)

16 guardai in alto e vidi le sue spalle
vestite già de' raggi del pianeta
che mena dritto altrui per ogne calle.

Katsoin ylös ja näin sen (vuoren) hartioita pukevan jo säteet sen tähden, joka kaikkia muita ohjaa tiellään suoraan.

Vuoren rinteet huipun lähistöllä ovat auringon valaisemia. Allegorisesti luettuna tämä tarkoittaa jumalallista valoa, joka valaisee ihmismielen ja ohjaa tätä oikeaan suuntaan elämässä.

Kun Dante puhuu taivaankappaleista, on syytä huomioida että hän noudattaa aristoteelis-ptolemaiolaista kosmologiaa. Maa on universumin keskipiste ja muut kappaleet kiertävät maata. Aurinko valaisee ihmisen ja näin toimii luontevana vertauksena jumalalle.

Alla oleva kuva havainnollistaa Danten omaksumaa käsitystä kosmoksesta. Kiintotähtien piiri muodostaa kiinteän pallonkuoren, joka rajaa maailmankaikkeuden. Tämän ulkopuolella on Aristoteleen mukaan vielä ensimmäinen liikuttaja, eli maailmaa liikkeessä pitävä voima. Vielä tämän tuolta puolen löytyy Empyrium eli jumalan ikuinen valtakunta.




maanantai 15. syyskuuta 2014

rivit 13-15

13 Ma poi ch'i' fui al piè d'un colle giunto,
là dove terminava quella valle
che m'avea di paura il cor compunto,

Mutta kun saavuin erään mäen juurelle missä päättyi tuo laakso, joka oli sydämeni lävistänyt pelolla, (...)

Dante saapuu mäen (tai pikemminkin vuoren) juurelle. Laakso viittaa samaiseen metsään, josta hän pyrkii pois. Runossa rinnastetaan vuori ja laakso. Vuoren huippu, jolle Dante kohta pyrkii kiipeämään kuvastaa hyvää ja onnellista elämää. Seuraavassa tekstipätkässä tämä avautuu vielä hiukan paremmin.

rivit 10-12

10 Io non so ben ridir com' i' v'intrai,
tant' era pien di sonno a quel punto
che la verace via abbandonai.

En osaa tarkkaan sanoa, kuinka päädyin sinne. Olin niin horroksessa, kun hylkäsin tien oikean.

Dante ei anna mitään erillistä taustatarinaa sille, miten hän on päätynyt keskelle synkkää metsää. Termi sonno voi viitata ihan normaalisti uneen ja nukkumiseen. Sekä Leino että Vaara kääntävät sen horrokseksi, mikä mielestäni on toimiva tehokeino (Itse asiassa Vaara kirjoittaa "syvässä unen horroksessa...) Raamatussa unessa oleminen rinnastetaan vääräuskoisuuteen, siihen että ihmisen mieli on kääntynyt pois jumalasta kohti syntiä (esim. Jes. 29; Room. 13.)

Myöhemmin Divina Commediassa Dante viittaa joissain kohdin aikaan, jolloin hän hylkäsi "tien oikean" ja joutui harhateille intellektuaalisesti ja moraalisesti. (esim. Purgatorio XXX 121-132; XXXI 34-36;). Kertomuksen edetessä Dante tunnustaa maalliseen elämäänsä kuuluneita syntejä ja harhoja.

rivit 7-9

7 Tant' è amara che poco è piú morte;
ma per trattar del ben ch'i' vi trovai,
dirò de l'altre cose ch'i' v'ho scorte

Se on melkein yhtä karmea kuin itse kuolema mutta kertoakseni siitä hyvästä, jonka kohtasin, kerron myös muista asioista, jotka siellä näin.

Paikka on kamala ja pelkästään siitä kertominenkin jo ahdistaa. Dante haluaa silti jakaa kokemansa. Hyvällä asialla, josta hän puhuu, viitataan lienee jumalalliseen apuun ja Vergiliukseen, jonka hän hetken päästä tulee kohtaamaan. Sitä ennen hänellä on kuitenkin edessään tukalat oltavat. Hieman myöhemmin saamme lukea kolmesta pedosta, pantterista, leijonasta ja sudesta, jotka tulevat vastaan. Voidaan toki tulkita niinkin, että Dante viittaa kaikkiin niihin kamaliin asioihin, joita Vergilius hänelle helvetissä tulee esittelemään.

Gustave Dorèn kuvitusta Divina Commediaan

rivit 4-6

4 Ahi quanto a dir qual era è cosa dura
esta selva selvaggia e aspra e forte
che nel pensier rinova la paura!

Oi kuinka piinallista onkaan kuvailla tuota karua, julmaa ja vaikeakulkuista metsää. Pelkästään sen muisteleminenkin jo herättää pelon mielessä.

Dante korostaa paikan synkkyyttä ja julmuutta. Viidennellä rivillä hän kuvailee metsää kolmella adjektiivilla: selvaggia, aspra ja forte. 

Termi Selvaggia viittaa villiin ja karuun. Paikka ei sovellu ihmiselämälle.

Aspra taasen voi viitata piikikkääseen, rosoiseen tai karkeaan. Tällä voidaan esimerkiksi tarkoittaa metsän vaarallista kasvustoa ja puiden pisteleviä oksia.

Forte viittaa metsän vaikeakulkuisuuteen. Toisin sanoen sieltä ei ole poispääsyä.

Allegorisesti luettuna tässä jatketaan sen korostamista, miten syntinen ihminen on maailmassa tuomittu pimeyteen ja kadotukseen. Dante ei ole vielä laskeutunut helvettiin mutta tässä jo ennakoidaan sitä, mitä siellä on luvassa: Ikuinen vankeus piinaavassa ympäristössä täynnä pistoksia ja kipua.

Viidenneltä riviltä löytyvä selva selvaggia on retorinen keino, jota Dante toisinaan käyttää (kuten monet muutkin keskiajan kirjailijat). Selva on substantiivimuoto, jolla viitataan metsään. Selvaggia taas on adjektiivi, joka tarkoittaa esimerkiksi villiä. Käyttämällä siis kaksi kertaa peräkkäin samaan etymologiaan pohjautuvaa sanaa, Dante tehostetusti korostaa substantiivin tietynlaista luonnetta. Kuten huomataan, käännöksessä on useimmissa kohtaa mahdotonta jäljitellä jokaista alkuperäistekstin hienoutta ja merkitysvivahdetta.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

I runo, rivit 1-3

I runo


1 Nel mezzo del cammin di nostra vita
mi ritrovai per una selva oscura,
ché la diritta via era smarrita. 

Puolivälissä elämämme vaellusta löysin itseni synkästä metsästä ja tie oikea oli kadoksissa.

(tai esim. Vaara: "Elomme keskimatkaan ehtineenä/ samoilin synkkää metsää, koska olin/ pois harhautunut tieltä oikealta")

Elämämme puolivälillä viitataan ikävuoteen 35. Esimerkiksi Conviviossa (IV, 24) käy ilmi Danten käsitys, jonka mukaan tässä iässä ihmisen elämänkaari saavuttaa lakipisteensä. Seitsemänkymmentä mainitaan raamatussa ihmisiän määräksi (esim. Ps 90:10). Danten teos on täynnä raamattuun pohjautuvaa numerosymboliikkaa ja siispä kolmekymmentäviisi voidaan katsoa ihmisen viralliseksi keski-iäksi. Dante itse saavutti tämän iän vuonna 1300, johon Divina commedian tapahtumat ajallisesti voidaan sijoittaa.

Synkkä metsä, jossa Dante havahtuu olevansa, toimii Infernon aloituksen konkreettisena tapahtumapaikkana. Se voidaan myös tulkita allegorisesti. Esimerkiksi Convivion mukaan Dantelle koko maallinen elämä on pimeä, eksyttävä metsä ja syntisyyden labyrintti täynnä moraalisia vääryyksiä. Tämä koskee ihmiselämää yleensä mutta Dante viittaa myös omaan moraaliseen eksyneisyyteensä. Myöhemmin Divina Commediassa voimme lukea hänen omista erehdyksistään.

Dante käyttää termiä cammin di nostra vita. Elämämme on siis vaellus tai matka, jonka aikana ihminen käy läpi erilaisia vaiheita. Hänellä on mahdollisuus kehittyä ja etsiä totuutta sekä oikeaa moraalia. Divina Commedia on hyvin monitasoinen teos. Yksi sen keskeisistä teemoista on Danten pyrkimys löytää oikea ideaali: tie joka johtaisi todelliseen hyveellisyyteen ja sitä kautta hengelliseen pelastukseen.



Alkusanat


Ennen kuin varsinaisesti aloitamme, niin käydään läpi ihan muutama perusajatus tähän blogiin liittyen.

Omissa käännöksissäni en tavoittele mitään runollisia ansioita, puhumattakaan siitä, että pyrkisin säilyttämään jonkinlaisen runomitan. Käännösten tavoitteena on saattaa Infernon teksti sellaiseen muotoon, että kenen tahansa nykysuomalaisen lukijan on mahdollista ymmärtää tarina, jonka Dante kertoo. Tuon esille myös pätkiä Elina Vaaran ja Eino Leinon suomennoksista, silloin kun niiden läpikäyminen on syystä tai toisesta mielekästä ja tarkoituksenmukaista.

Divina Commedia on täynnä allegorioita, metaforia sekä viittauksia kauan sitten eläneisiin ihmisiin ja historiallisiin tapahtumiin. Kun olen saanut tekstipätkän kielellisesti ymmärrettävään muotoon, käyn läpi erilaisia kommentaareja liittyen teoksen sisältöön ja Danten varsinaiseen sanomaan. Pääasiassa
käytän tukenani Emilio Pasquinin ja Antonio Quaglion kommentaareja (16. painos Garzanti, 2007.)